top of page

Tuvan juuret

Tässä koko tarina

Kellotuvan arvot

Me Kellotuvassa rakastamme lämpöä – olipa kyse saunasta, Italiasta tai yksinkertaisesti aidosta lämminhenkisyydestä. Kellotuvan tarina sai alkunsa yhdestä matkasta Ateenaan, pienestä vaelluksesta Akropoliille, jossa ihmiset loivat unohtumattoman tunnelman. Jos sitä nyt pitäisi kuvailla muutamalla sanalla, ne olisivat: rentous, yhteisöllisyys, sydämellisyys ja auttavaisuus.​

 

Ylioppilaskirjoitukset oli juuri selätetty, mikä tarkoitti taas kerran pohdintoja elämän merkityksestä ja tulevaisuuden suunnista.

 

Jacob & Co:n kellot olivat siihen aikaan mielestäni uskomattoman kauniita. Huomasin erään liikkeen ikkunalla heidän Astronomia Casino -mallinsa ja halusin nähdä sen läheltä – ja samalla näyttää sen myös isälleni.

 

Astuin sisään. Liikkeen omistaja sattui olemaan paikalla, mutta hän pahoitteli: kyseinen kello oli juuri lähetetty Mykonokselle. Sen sijaan, että keskustelu olisi päättynyt siihen, hän pyysi minut ulos juttelemaan. Puhuimme kelloista, elämästä ja vähän kaikesta. Hän jakoi elämänviisauksiaan ja antoi neuvoja koulusta, työstä ja perheestä. Lopulta hän kysyi: "Mitä sinä haluat minulta?"

 

Hämmennyin hetkeksi.

 

"Lisää neuvoja", vastasin.

 

Keskustelun tarkemman sisällön jätän ehkä joskus myöhemmin kerrottavaksi, mutta se herätti minussa ajatuksen: mitä minä haluan antaa muille?

 

Kellot olivat jo silloin intohimoni, mutta yksi asia jäi erityisesti mieleen. Mitä etelämmäs matkustaa, sitä lämpimämmäksi palvelu muuttuu. Miksi Suomessa en ollut koskaan kokenut samaa? Missä aito välittäminen, missä lämminhenkisyys?

​​

Tervetuloa Kellotupaan – paikkaan, jossa kyse ei ole vain luotettavan kellon välittämisestä, vaan myös unohtumattoman elämyksen luomisesta.

Meidän arvot voidaan kiteyttää kahteen peruspilariin:

1. Kellotuvassa tärkeintä on lämminhenkisyys ja aitous. Haluamme, että jokainen meillä asioiva tuntee olonsa tervetulleeksi ja kohdatuksi – aivan kuin keskustelisi vanhan ystävän kanssa. Uskomme, että luottamuksellisen suhteen lisäksi ystävyyssuhteen rakentaminen asiakkaidemme kanssa on myös tärkeää. Palvelumme on aina henkilökohtaista. Jokainen asiakas on yksilö ja ansaitsee aikaa, huomiota ja juuri hänelle sopivat suositukset.

2. Luotettavuus ja rehellisyys ovat kaiken perusta. Kaikki myymämme kellot tarkistetaan huolellisesti, ja kerromme niistä kaiken, jotta asiakas voi tehdä päätöksensä ilman epäilyksiä.

Suunta

Monille kello näyttää ajan. Muille se on koru, investointi tai esimerkiksi statuksen symboli...

Tämän ei pitäisi riittää. Nyt täytyy tehdä hiukan suurempi muutos asiaan.

Meille kellot eivät ole pelkästään kelloja. Samoin kellokauppoja tehdessä ei pitäisi välittyä pelkästään kello vaan myös unohtumaton muisto.

Olemme suunnittelemassa aivan uutta konseptia ja kulttuuria Suomen kellomarkkinoille, joka saa sinut ihmettelemään ja näkemään kelloharrastuksen täysin uudessa valossa.

Meille ei riitä se, että asiakasta palvellaan mukavasti.

Meille riittää se, että joka kerta, kun asiakas astuu Kellotupaan – hän kokee uskomattoman elämyksen ja palaa kotiinsa täysin häkeltyneenä.

Muistetaan, että Kellotupa on alussaan ja matka vasta käynnistymässä. Jotain valtavaa on kuitenkin luvassa.

2. Kurkista valikoimaan

Tervetuloa tutustumaan meidän ajattomaan valikoimaamme.

Vintagekelloja, kuten Omega.

Yhteistyöpyynnöt

Yhteistyöt on se, millä kaikki rakennetaan. Rohkeasti vaan pyyntöä.

bottom of page